Summa mediapedagogiae

Niin se vaan on, että varjot pitenevät tämä mediakasvatuksellinen blogini ympärillä. Pian aika laskea blogi unten maille. Sitä ennen lienee kuitenkin paikallaan höpistä vielä muutama sananen.

Kyllähän se nyt näyttää kovasti siltä, että tämän päivän ohittamattomia (media)kasvatustavoitteellisia termejä ovat kriittisyys, osallistuminen, tuottaminen (itse tekeminen) ja aktiivinen kansalaisuus (mm. Lipponen, 2007; Niinistö & Suoranta, 2008, Tomperi & Pittoeva, 2005). Ja mikäs siinä, hyviä ja perusteltuja tavoitteitahan ne ovat. Niiden taustalta voi kuulla deweylaisia kaikuja kasvatusympäristöstä pienoisyhteiskuntana, aktiivisen demokratian kasvualustana.

Mutta, miten näitä tärkeitä taitoja sitten tulisi saattaa käytäntöön? Kysyn tätä nyt lähinnä omaa vaatimatonta kasvatuspanostani silmälläpitäen, täysin tietoisena siitä, että kysymykseeni on vastattu jo monesti. Minua nimittäin kiinnostaa se, mikä näistä vastauksista (mielestäni) usein puuttuu - oikea tekeminen, oikea osallistuminen. Tarkoitan sitä, että mediataitoja ja aktiivista kansalaisuutta kyllä harjoitellaan koulussa paljonkin, mutta niitä toteutetaan aivan turhan vähän.

Otan nyt lähtökohdaksi oman kokemusmaailmani (jälleen tietoisena sen rajallisuudesta ja vääristävyydestä, mutta en nyt pyri tieteelliseen tarkasteluun, vaan vain selvittämään tausta-ajatteluani). Minä en opi kauhean paljoa pelkistä harjoituksista, minä opin myös oikeasta tekemisestä. Toimittajaharjoittelun sijasta minä hyppäsin aikanaan toimittajaksi. Opin tekemällä oikeita juttuja oikeaan lehteen. Se oli aluksi melko työlästä, mutta tehokasta. Opettajan pedagogisia opintojani (joita siis nyt suoritan) on edeltänyt kuuden/seitsemän vuoden työ opettajana. Nyt haluan tähdentää sitä, että en pidä opiskelua tarpeettomana tai huonona asiana millään tavoin, päinvaston. Opiskelu toimii korvaamattoman tärkeänä ajattelun ja päämäärien jäsentäjänä ja uusien ideoiden turvallisena kokeilualustana.

Jotenkin minulle on tullut semmoinen kuva, että koulussa on keskitytty ensisijaisesti harjoittelemaan, ei niinkään toimimaan. Oppilaskuntatoiminnassa harjoitellaan demokratiaa, mutta käytännössä vastataan vain limsa-automaatin toiminnasta. Viestintätaitoja harjotellaan, mutta niitä viedään laiskasti käytäntöön. Jos jotain halutaan tehdä käytännössä, järjestetään jokin teemapäivä tai -viikko, joka jää helposti aika irralliseksi muusta elämästä.

Oliskohan ihan kelvoton ajatus, jos oppilaita/opiskelijoita rekrytoitaisiin mukaan hoitamaan näihin taitoihin liittyviän koulun päivittäisiä rutiineja? Vaikkapa lukioissa opiskelijoista saataisiin koululle aina kaivattuja tietotekniikan osaajia, jotka voisivat auttaa henkilöstöä lisääntyvän ja alati uusiutuvan tekniikan haltuunotossa. Lisäksi tyhjänpäiväisten koulujen oppilaslehtien (jotka ilmestyvät noi kerran/kaksi vuodessa) sijaan opiskelijoita voisi rekrytoida osallistumaan koulun tiedotustoimintaan (joka monissa kouluissa takkuilee aika paljon). Ja mikä tärkeintä, oppilaskunnan hallitukselle tulisi antaa koulun päätöksenteossa jokin oikea tehtävä ja asema, ei pelkkä seremoniallinen leikkidemokraattinen puuhastelu, johon sen toiminta nykyisellään liian monessa koulussa pelkistyy. Koska kyllä niillä mukuloillakin vaan on ihan oikeasti jotakin käsitystä siitä, mitä koulussa pitäisi muuttaa ja kehittää.

On tietenkin tärkeää, että koulu voi myös toimia nykyiseen tapaan turvallisena harjoitusalustana tulevan elämän koitoksia varten. Mutta samaan aikaan näkisin myös mielelläni enemmän aitoa toimintaa ja aktiivisen kansalaisuuden käytännön toteuttamisen tilaisuuksia koulussakin. Näihin yleviin sanoihin päätettäköön tämä bloginpito.

Kiitos ja anteeksi.


Lähteet:

Lipponen, L. (2007): Yleisestä mediaosaamisesta paikalliseen ja yhteisölliseen mediaosaamiseen. Teoksessa Kynäslahti, H., Suoranta, J. & Lehtonen, M. (toim.) Näkökulmia mediakasvatukseen. Mediakasvatusseura 1/2007

Niinistö, H. & Suoranta, J. (2008): Mediakasvatus globaalin vastuun edistämisessä. Teoksessa Rohweder, L. (toim.) Kasvaminen globaaliin vastuuseen. Opetusministeriön julkaisuja 2008:40

Tomperi, T. & Piattoeva, N. (2005): Demokraattisten juurten kasvattaminen. Teoksessa: Kiilakoski, Tomperi & Vuorikoski (toim.) Kenen kasvatus. Kriittinen pedagogiikka ja toisin kasvatuksen mahdollisuus. Tampere: Vastapaino, ss. 247-287