torstai 17. syyskuuta 2009

Paatuneen mediankäyttäjän synnintunnustus

Tattararattattaa!!!!

Viikkotehtävä oli taas kovin laaja ja monisyinen, joskin toki erittäin kiintoisa. Kattavan vastauksen laatiminen edellyttäisi oppikirjan paksuista vastausta, joten käytännöllisenä ihmisenä tyydyn vastaamaan siihen muutamilla pintaraapaisuilla ja tuokiokuvilla. Kuten Raamatun sananlaskut meitä oivallisesti muistuttavat: "Saranoillaan ovi kääntyy - vuoteellaan laiskuri".


1. Perinteisen kuluttajan kahdet kasvot

Median parissa tulee ainakin viihtyä. Minulle tämä tarkoittaa ennenkaikkea vastaanottavaista asennetta ja halua tulla kerronnan (kuvallisen, sanallisen tai musiikillisen) viemäksi. Viihtyminen ja viihde ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Viihdyn yhtä lailla myös ns. korkeakulttuurin eli taiteena pidettyjen ilmiöiden parissa (tai oikeammin, käytän taidetta viihtymiseen) - ja kääntäen, kaikki viihde ei ole automaattisesti viihdyttävää. En ylipäätään lähtisi hirveästi erottelemaan viihdettä ja taidetta toisistaan. Molempien parissa kun on joko antoisaa tai tyhjää, laadusta riippuen.
En niinkään jaksa etsimällä etsiä elokuvista klaffi- tai asiavirheitä, mutta tartun kyllä moraaliseen kyseenalaisuuteen herkästi (esim. Big Brother). Ironiasta toki pidän, ja hyvän maun rajoja koettelevasta huumorista (esim. Monty Python parhaimmillaan).

Tottahan toki media on minullekin tiedonhankkimiskanavien kokoelma. Tosin nämä kanavat tuntuvat vuosi vuodelta siirtyvän yhä selvemmin internetin puolelle. Syynä ei ole pelkästään netin laajempi tarjonta (lehtien verkkosivut ympäri maailmaa, wikipedia sekä youtube) vaan myös television ja lehdistön tarjonnan tasaisen jatkuva heikentyminen. Telkkarin asiaohjelmisto on joko sitä YLEn harmaata huolestuneelle päivittelylle rakentuvaa dokumentointia tai sitten mainoskanavien 90%:sti seksiin ja paino-ongelmiin keskittyvää tirkistelydokumentarismia. Lehtien toimitustyössä on tapahtunut ja tapahtumassa syvä asiasisällön ja oikeakielisyyden inflaatio. Kuten on huomattavissa, luonteeni kriittisempi puolin tulee esiin nimenomaan tässä median hyötykäytössä.


2. Play the Game

Pelaamisesta muutama sananen sanottakoon tässä vaiheessa. Vaikken ole koskaan ollutkaan mikään himopelaaja, ovat pelit olleet tärkeä osa mediaelämääni aina 80-luvun puolivälistä saakka. Suosikkejani ovat olleet etupäässä erilaiset rooli- tai seikkailupelit, joiden kanssa viihtyy yleensä aika pitkään.
Arvostan pelaamisessa viihdyttävyyden lisäksi sen aktivoivaa luonnetta (esim. pelkkään telkkarin töllöttämiseen verrattuna). Pelaaja on toimija, ei vain passiivinen vastaanottaja. Parhaat pelit ovat jo lähestulkoon interaktiivisia elokuvia. Ja pelaaminen on parhaimmillaan pirun hauskaa ja rentouttavaa.
Peleistä ollaan toki kovin huolissaan, ja tottahan se on, että valtaosa peleistä (kuten kaikesta muustakin viihteestä) on silkkaa soopaa. Mutta en minä oikein osaa liittyä siihenkään kuoroon, jotka syyttävät peleistä kaikkea nuorison turmeltumisesta maanjäristyksiin.


3. Tähtireportteri

Vuosien varrella minulla on ollut ilo olla myös median tuottaja. Eka kesätyöpaikkani oli YLE:n alueradion äänitearkistossa. Pääasiallisen toimenkuvani ohella pääsin tekemään ihan oman radio-ohjelmankin (Ennio Morriconen elokuvamusiikista). Sittemmin olen kirjoitellut lehtiin välillä ihan päätoimisestikin, mutta nykyisellään lähinnä harrastuneisuudesta (eli olen jonkinlainen freelance-musiikkitoimittaja aina silloin tällöin).
Toimittajan roolissa (kuten jo edellisssä blogisaarnassani totesin) korostuu vastuun kysymys. Sillä, miten asioista uutisoidaan, on todella vaikutusta. Onneksi kirjoitan melko marginaalisella kentällä (uusi klassinen musiikki), jonka vaikutukset maailmanpolitiikan arkipäivään ovat melko vähäiset, joten hirvittänän suurta vahinkoa en voi saada aikaan. Toki kulttuurista ja viihteestä kirjoittamiseen liittyy paljon arvolatauksia ja eettis-esteettisiä arvotuksia, joissa pitää olla tarkkana. Tarkoitan sitä, että esimerkiksi musiikkikritiitikkojen asiantuntijan naamion takaa löytyy usein paljon musiikkipolitiikkaa ja puhdasta mielipidekirjoittamista, jollaisen kanssa on oltava tarkkana, koska arvioitavana on kuitenkin jonkun ammattitaito tai taiteilijaidentiteetti.

Kiitos mielenkiinnostanne ja olkoon Voima kanssanne

5 kommenttia:

  1. Mukavaa ja vaivattomasti etenevää luettavaa nämä sinun blogikirjoituksesi, Jari! Jaamme kiinnostuksen hyvää makua koettelevaan huumoriin :-).

    VastaaPoista
  2. Niin myös teidän henkenne kanssa.

    VastaaPoista
  3. Näitä sun tekstejä on kyllä hauska lukea - kuulen elävästi, miten sä puhuisit näistä asioista. Oma tyyli paras tyyli :)

    VastaaPoista
  4. Napakoita ja osuvia kirjoituksia tosiaan - kadehdin!

    Musiikkiaddiktina seuraan minäkin alan kritiikkiä ja joskus huomaan kritisoivani kriitikoita. Suomen pienet piirit ovat johtaneet tähän nykyskenaarioon: etenkin populaarimusiikissa 6-7 musiikkikirjoittelulla elantonsa pääasiassa ansaitsevaa kirjoittaa niistä 20 artistista, jotka tulevat musiikilla toimeen. Ei ihmekään että ns. kaverijournalismia ilmenee, kenties myös modernin klassisen puolella? ;)

    VastaaPoista